Eikan juttuja :
- Eikan kasvattajan kotisivut
- Eikka KoiraNetissä
- Eikan entisen omistajan kotisivut
- Eikka Picasaweb-galleriassa
- Eikan pennut: Malinuts A & O
Lt Ch Lt JCh
Isell´s Ejmy "Eikka"
Eikka on elämässään matkustanut paljon. Synnyttyään tanskalaiseen Isell´s -kenneliin, se muutti uuden omistajansa kanssa Liettuaan josta sitten "pelastin" sen paikallislehden myytävänä-palstalta. Olin jo kauan etsinyt tanskalaisia linjoja omaavia koiria ja Eikka sattui juuri sopivaan saumaan olemaan saatavilla. Liettualainen koirakulttuuri poikkeaa omastamme melko lailla eikä Eikasta ollut ulkokoiraksi. Huonosti sitä ei kuitenkaan missään nimessä ollut kohdeltu.
Liettuassa Eikalla oli teetetty yhdet pennut. Yksi pennuista asui lähiseudulla, osa oli viety Venäjälle. Jälkeläisten terveydestä ei ollut tietoa saatavilla mutta eipä kukaan ollut valittanutkaan joten lienevät terveitä:) Jalostuvaatimuksena Liettuassa on paikallinen BH-koe eli normaalin IP-säännön alokasluokan tottelevaisuusosuus, IP B. Tämä Eikalla on suoritettuna.
Eikan juoksut alkoivat puolisen vuotta ennakoitua aiemmin eli melkein heti Suomeen saapumisen jälkeen. Olin jo valmiiksi katsellut sille Myllesheim-kennelin nuorta urosta joten seuraavana matkakohteena oli sitten Saksan kautta Hollanti. Myös toinen astutusmatka suuntautui samaan maahan. Molemmat Ejmyn pentueet ovat pitäneet tähän mennessä sisällään terveiksi tutkittuja sekä mukavia harrastuskoiria. Nyt Ejmy viettää ansaittuja eläkepäiviä nauttien suunnattomasti päivittäisistä tottelevaisuustreeneistään ja sohvapullan roolistaan odotellen isoäidiksi tuloa.
Ejmy on käynyt näyttelyissä kahdesti saaden yhden sert:in sekä molemmilla kerroilla arvostelun Exc. Nämä käynnit riittävät meille.
Luonteeltaan Eikka on melko tyypillinen malinois; se tekee omasta ihmisestään elämänsä valon, puolustaa tätä viimeiseen veripisaraan (Kaj Tarkan mukaan "odottaa kunnes uhka tulee riittävän lähelle ja hyökkää sitten tappaakseen") ja taistelee minkä hampaat kestävät.
Eikan terveys on erinomainen lukuunottamatta Suomessa tehtyjen uusintalonkkakuvien ohessa havaittua lievää spondyloosia (EL Ventelä). Tämä ei kuitenkaan vaivaa koiraa millään tavalla.


